Ti 13.3.
Eilen ei naurattanut. Sain tietää, että vaalilehteni ei ollut levinnyt viime keskiviikkona toivotulla tavalla eli vajaaseen 16 000 talouteen talousalueellamme. Vain pieni osa em. oli saanut sen. Olin tarkoituksella tähdännyt juuri ennakkoäänestyksen alkuun. Harmi!
Arvaatte vain, että mitä erilaisemmat tunteet lähestulkoon paniikista syvään rauhan tilaan velloivat mielessä koko aamupäivän ennen kuin saimme asian selvitetyksi. Toivottavasti jakelu onnistuu huomenna. Elämä vain on joskus tällaista.
Illalla menin lupaamani naurujoogaan. Mietin, että ehkä sieltä saisin taas tarvittavaa tsemppiä viime hetken rutistukseen. Harmi vain, että olin ainoa osallistuja, muut eivät olleet maanantai-iltana naurutuulella:) Silti (itsekin iloisen tuntuinen ) ohjaaja kertoi minulle naurujoogan perusharjoitteet.
Uskon vahvasti siihen, että huolet voi oppia nauramaan pois. Kuulostaa tosi kornilta, mutta nauraessa hyvän olon tunne lisääntyy, endorfiinin tuotanto voimistuu, nauru parantaa verenkiertoa ja kaikin puolin piristää ihmisen koko anatomiaa. Uskon, että nauru poistaa väsymystä ja on antistressilääke. Olethan huomannut, että nauravan ja iloisen ihmisen läsnäolo piristää. Kun olet naurava ja tyytyväinen, näytätkin paremmalta.
Keep smiling,
Leea
PS. Harmi, mutta ääni lähti, tänään on flunssainen olo enkä uskalla lähteä allasjumppaan, harmi. Nauroinkohan eilen ääneni käheäksi, en kai?
Monday, March 12, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment